Skip to content

Saumaston kevään ensimmäinen työmaa alkoi ennen vappua Vantaan Asolassa. M2 Kotien vuonna 2002 valmistuneessa kerrostalossa saumattavaa piisaa peräti viiden kilometrin verran. Saumasto uusii talon kaikki julkisivujen ja parvekkeiden elementti- ja ikkunasaumat.

Saumaamisen kannalta kohde on mitä ihanteellisin: tontti on tasainen ja avara, talo selkeäpiirteinen ja nostimella pääsee kätevästi joka puolelle. Kaikki muut saumat uusitaankin samalla nostimella, paitsi parvekkeet. Kohteen pääurakoitsija NHK Rakennus asentaa julkisivujen pesua ja maalaamista varten telineet, joiden kautta parvekkeiden saumat uusitaan. Tällä työmaalla ei siis tarvitse miettiä, millä välineillä ja mitä kautta saumaamaan päästään. Joka puolella on tilaa liikkua. Talossa kuitenkin asutaan koko remontin ajan normaalisti, mikä pitää työskentelyssä ottaa huomioon.

Osoitteessa Viidakkopolku 8 sijaitseva 4-5-kerroksinen 63 asunnon kerrostalo on suurin tällä hetkellä Saumaston tilauskirjassa oleva kohde. Viiden kilometrin saumaamiseen aikaa menee noin kaksi kuukautta. Tavoitteena on saada työ valmiiksi juhannukseen mennessä.

Back To Top